perjantai 10. tammikuuta 2014

201. The Beatles: Yesterday... and today (1966)

Capitol-yhtiön the Beatles -levyjen muokkaus amerikkalaiseen makuun ja markkinaan sopivaksi huipentui vuonna 1966 julkaistuun albumiin Yesterday and today. Brittijulkaisujen väliin sijoitetulla levyllä Capitol yhdisti Help ja Rubber Soul -albumeilta ylijääneitä raitoja sekä kolme vielä julkaisemattoman Revolver-albmin kappaletta aiemmin singleinä julkaistuihin lauluihin antaen sanalle sillisalaatti aivan uuden merkityksen. Albumin kansikuvassa ei kuitenkaan tyydytty kasvisruokaan, ja siitä noussut kohu peitti alleen albumin musiikillisesti korkean tason.

Vaikka Beatlemania oli vuonna 1966 jo vaimenemaan päin, oli the Beatles edelleen levy-yhtiöittensä paras rahasampo. Amerikkalainen Capitol records pyrki jatkamaan omaa linjaansa julkaisemalla 3-4 Beatles-albumia vuodessa. Samaan aikaan yhtye kotimaassaan julkaisi "vain" 1-2 pitkäsoittoa. Amerikkalaiset levypomot alkoivatkin olla levottomia, kun vuoden 1966 ensimmäinen Beatles-albumi oli luvassa vasta kesän loppupuolella.

Asian korjaamiseksi Capitol kokosi oman pakettinsa aiemmilta albumeilta ylijääneistä kappaleista sekä kahdesta singleraidasta. Koska näistä kappaleista ei satu kokonaista albumia aikaiseksi, amerikkalaiset pyysivät apua Beatles-tuottaja George Martinilta, joka antoi heidän käyttöönsä kolme raitaa syksyksi julkaistavaksi suunnitellulta Revolver-albumilta.
And your bird can sing edustaa Yesterday and today -albumin "tomorrow"-osastoa. Modernit sähkökitarasoundit ja John Lennonin arvoitukselliset sanat olivat hyvin kaukana siitä, mitä levyn toinen äärilaita edusti.

Yhdysvalloissa The Beatlesin vuonna 1965 julkaistusta Help!-albumista julkaistiin vesitetty versio. Se sisälsi vain seitsemän yhtyeen esitystä, ja niiden välit tilkittiin samannimisen elokuvan instrumentaalimusiikilla. Näin käyttämättä jäi mm. albumin tunnetuin kappale, joka nimensä mukaisesti oli vuonna 1966 edustamassa yhtyeen "eilistä" aikakautta. Vaikka kappaleesta Yesterday kuullaan yleensä stereoversio, oma suosikkini on laulun monomiksaus, jota kuullessa tuntuu aivan kuin istuisi parin metrin päässä sooloa laulavasta Paul McCartneystä. Tammikuussa 2014 julkaistavalta cd-painokselta löytyvät sekä stereo että monoversiot.
Yesterday and today on sekalaisesta ja epäyhtenäisestä kokoonpanostaan huolimatta täydellä laadulla pakattu Beatles-albumi, ehkä levyn kahta Ringo Starr -sooloa lukuunottamatta. Yksi albumin helmistä on vuonna 1965 singlenä julkaistu Day tripper.
Vuosina 1965 ja -66 kitaristi George Harrison profiloitui kehittyvänä lauluntekijänä saaden näinä vuosina seitsemän omaa sävellystään The Beatlesin albumeille. Alun perin Rubber Soul -levyn brittiversiolla julkaistu If I needed someone sai Amerikan ensiesityksensä tällä levyllä.
Hienosta musiikista huolimatta Yesterday and today tunnetaan parhaiten kuuluisasta levynkansiepisodistaan. Valokuvaussessioihin kyllästyneet yhtyeen jäsenet ideoivat yhdessä valokuvaaja Robert Whitakerin kanssa levynkannen, jossa teurastajien takkeihin pukeutuneet beatlet poseeraavat yhdessä nukenpäiden ja raakojen lihakimpaleiden kanssa.

Albumin kansia ehdittiin painaa puoli miljoonaa kappaletta. Vasta kun ennakkokappaleen saaneet toimittajat ja kauppiaat protestoivat järkyttyneitä kansikuvaa, tajusi Capitol erehdyksensä, pyysi anteeksi ja käski palauttamaan teurastajakannella varustetut levyt. Häthätää albumille kyhättiin uusi kansikuva, ja levyt siirrettiin vanhoista kansista uusiin yötöinä. Teurastajakannet määrättiin tuhottaviksi, mutta osaan levyistä uusi kuva yksinkertaisesti liimattiin vanhan kuvan päälle ajan ja rahan säästämiseksi. Esille kuoritut, alkuperäisellä kansikuvalla varustetut albumit ovat käsittämättömän arvokkaita.

Kun Yesterday and today julkaistaan muiden the Beatlesin Capitol-albumien tapaan cd:llä tämän vuoden tammikuussa, on ostajilla itse mahdollisuus valita, kumpaa kansikuvaa he albumissa haluavat käyttää.
Dr Robert edustaa albumilla And your bird can sing -kappaleen tavoin kolme kuukautta myöhemmin julkaistuksi suunnitellun Revolver-albumin materiaalia. Kun tämä, nyttemmin monissa paikoissa maailman parhaaksi rock-albumiksi nimetty levy (jonka esittelin blogissani numerolla 2) julkaistiin Yhdysvalloissa, se oli kolmea John Lennonin Yesterday and todaylla julkaistua sävellystä köyhempi. Revolverin jälkeen Capitol jätti The Beatles -albumit rauhaan, ja julkaisi vuosien 1967-1970 albumit Yhdysvalloissa samanlaisina kuin yhtyeen kotimaassa. 

Kun the Beatles siirtyi cd-aikaan vuonna 1987, levyjen amerikkalaiset versiot poistuivat markkinoilta. Puristinen näkemys oli, että brittialbumit olivat ainoa oikea tapa kuunnella yhtyeen musiikkia. 2000-luvulla yhtyeen fanien asenne on onneksi muuttunut. Amerikkalaiset rakastavat the Beatlesia, ja heille Capitolin tohtoroimat albumit olivat ainoa tapa kuulla yhtyeen musiikkia aina 1980-luvun lopulle saakka. Ja oli kappaleiden järjestys mikä tahansa, ei se musiikkia huonontanut.

The Beatlesin amerikkalaisista albumeista kahdeksan ensimmäistä julkaistiin lopulta cd-muodossa kahdessa boksissa 2004 ja -06. Tänä vuonna, 50 vuotta siitä kun Yhdysvallat lankesi polvilleen liverpoolilaisyhtyeen edessä, kaikki Capitolin The Beatles -albumit julkaistaan sekä cd-boksina että erikseen. Musiikki on ennallaan, mutta Capitol-albumit antavat siihen toisen näkökulman, mahdollisuuden kuunnella yhtyeen musiikkia niinkuin puolet yhtyeen ihailijoista kuunteli sitä yli 20 vuoden ajan.

Lue myös:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti