perjantai 24. toukokuuta 2013

169. Ainbusk Singers: Älska Mej / Lassie / Gunatt (single 1990/1991)

Gotlantilainen folk/popyhtye Ainbusk Singers sai Glenmarkin sisarusten jälkeen ensimmäisenä kunnian toimia Benny Anderssonin instrumenttina. Yhtyeen 1990-luvun alkupuolella julkaisemat kaksi laulua antoivat Anderssonille vaihtelua musikaali- ja kansanmusiikkituotantojen lomassa. Näissä kahdessa laulussa yhdistyvät Anderssonin lempeä sävelkynä, yhtyeen jäsenen kirjoittamat koskettavat tekstit ja Anderssonin tuotanto, joka selvästikin oli siirtynyt 80-luvun mahtipontisuudesta uuden vuosikymmenen hienovaraisempaan ilmaisuun.

Abban lopetettua toimintansa lauluntekijä-tuottajaparin Benny Andersson & Björn Ulvaeus työnjako selkiytyi. Andersson otti suuremman vastuun säveltämisestä ja tuottamisesta ja Ulvaeus keskittyi lauluntekstien tekoon ja musikaaliprojektien ohjailuun. Tämä työnjako realisoitui ensimmäisenä Kristina från Duvemala -musikaaliprojektissa, joka täytti koko 1990-luvun alkupuoliskon.

Saadakseen vaihtelua ja mahdollisuuden tuottaa perinteistä popmusiikkia Andersson aloitti yhteistyön gotlantilaisen Ainbusk singers -lauluyhtyeen kanssa, ja edesauttoi sen nousemista suursuosioon Ruotsissa. Neljän laulajan muodostama yhtye julkaisi Anderssonin Mono music -levymerkillä ensimmäisen albuminsa, jonka Andersson myös tuotti. Andersson myös sävelsi ja tuotti yhtyeelle hitit Lassie ja Älska mej, joihin tekstin kirjoitti yhtyeen jäsen Marie Nilsson Lind.
Lassie ei juuri olisi voinut enempää erota Anderssonin edellisen pop-projektin, Karin & Anders Glenmarkin Gemini-yhtyeen tyylistä. Benny Andersson korvasi 1980-luvun pompöösit syntetisaattorisoundit akustisilla soittimilla. Ruotsinkielisen laulun tarkoituksena ei ollut valloittaa maailmaa vaan tehdä miellyttävää käyttömusiikkia Ruotsin markkinoille. Siinä koirasta ja pienen lapsen yksinäisyydestä kertova laulu myös onnistui. Lempeä kappale nousi Ruotsin listaykköseksi jouluksi 1990.

Lassieta seurasi kappale Älska mig, yksinkertainen pianolle (jota säveltäjä itse soitti), jousikvartetille ja huilulle sovitettu rakkauslaulu, joka niin ikään iski ruotsalaisten sieluun nousten hitiksi alkuvuodesta 1991. Herkkä balladi on Benny Anderssonin koko uran kauneimpia kappaleita, ja nelijäseninen lauluyhtye onnistuu tulkinnassa erinomaisesti. Tähän lauluun en kaipaa lainkaan Agnethaa tai Fridaa laulamaan.
Ainbusk Singersin ja Benny Anderssonin tiet erkanivat tämän kappaleen jälkeen. Kuin huutomerkkinä lauseen päätteeksi Benny Andersson ja Björn Ulvaeus sävelsivät ja tuottivat vielä yhtyeen laulajalle Josefin Nilssonille sooloalbumin Shapes (jonka esittelin blogini alkuvaiheessa), joka edelleen on onnistunein B&B-parin poptuotos Abban jälkeen.

Kaksi Benny Anderssonin säveltämää Ainbusk Singers -kappaletta julkaistiin samalla singlellä vuonna 1993. CD-singleltä löytyy lisäksi kappale Gunatt, jonka tekemiseen Benny Andersson ei osallistunut.
Lue myös:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti