lauantai 4. helmikuuta 2012

63. Nana Mouskouri: Turn on the sun (1970)

Kuuntele koko albumi Spotifyssa
Nana Mouskouri on ehkä lapsuuteni merkittävin laulaja. Jo aiemmin kerroin kuinka kuuntelin isäni ostamaa ranskankielisen Mouskouri-levyä unilevyksi, ja nukuin levykannen kanssa. Toinen tärkeä Nana Mouskouri -levy löytyi isovanhempieni levyhyllystä, ja aina käydessäni siellä halusin kuunnella tuota levyä. Sama silmälasipäinen naislaulaja esiintyi myös tällä levyllä ja kaivautui kuulaalla äänelläni lapsuuteni muistilohkoille. Kun noin 30-vuotta myöhemmin kuuntelin levyä uudelleen, tulvi mieleeni muistikuvia ja tunteita noilta herkiltä ajoilta. Eikä levy ollut muuttunut näiden vuosien aikana yhtään huonommaksi.

Lapsena (arviolta 2-5 vuotiaana) tärkein paikka mummolassa, kummilassa ja muiden tuttujen luona oli hylly, josta kyseisen paikan äänilevyt löytyivät. Isäni kodissa Pälkäneellä levyt löytyivät keittiön viereisen ruokailuhuoneen kirjahyllystä ja kuten kotona, tunsin täälläkin levyhyllyn sisällön paremmin kuin hyllyn omistaja. Tästä hyllystä löytyi myös levy, jonka kaksi tätiäni oli tuonut Lontoossa kuulemansa konsertin innoittamana tuliaiseksi kolmannelle tädilleni. Nana Mouskourin Turn on the sun -albumi oli voimasoitossa aina kun meidän perhe vieraili isäni vanhempien luona. Noin 30 vuotta myöhemmin lainasin tämän hyväkuntoisena säilyneen vinyylialbumin tädiltäni ja huomasin, että levy kuullosti edelleen erinomaiselta. Se on edelleen suosikkilevyjäni.

Kuten Une voix qui vient du coeur -albumin esittelyssä kerroin, Nana Mouskouri on viisikymmentä vuotta kestäneen uransa aikana myynyt levyjä joidenkin arvioiden mukaan enemmän kuin kukaan muu naislaulaja. Menestyksen yksi salaisuus on ollut se että Mouskourilla on koko uransa ajan ollut käynnissä vähintään neljä rinnakkaista uraa, ranskaksi, englanniksi, saksaksi ja äidinkielellään kreikaksi, ja samaan aikaan hän on levyttänyt myös muilla kielillä.

Albumi Turn on the sun osuu Mouskourin uran vaiheeseen, jossa hän oli jo tunnettu ja menestyvä laulaja Ranskassa ja Saksassa, ja englanninkielinen ura oli lähtenyt hyvään käyntiin. Levy tehtiin osin Ranskassa ja osin Isossa Britanniassa. 
Levyn kappale Down and out and far from home on hyvä esimerkki Mouskourin monikulttuurisesta tuotannosta. Laulun kirjoittivat amerikkalaisranskalainen lauluntekijäpari Joe Dassin ja Pierre Delanoë, ja laulun taustalla soittaa ja laulaa Mouskourin aviomiehen johtama kreikkalaisyhtye The Atheniens. Kreikkalaissyntyinen ja Ranskassa asuva tähti laulaa englantia lähes täydellisellä brittiläisellä aksentilla.

Mouskourin kuulas ja kirkas ääni oli mielestäni parhaimmillaan juuri 60- ja 70-lukujen vaihteessa. 1980-luvulla hänen laulutapansa alkoi pahasti manerisoitumaan, joten en ole kovinkaan paljon innostunut hänen myöhemmästä tuotannostaan.
Tällä albumilla Mouskourin lauluääni pääsee parhaiten oikeuksiinsa kappaleessa Open your eyes, jossa säestyksenä on ainoastaan yksi lyömäsoitin.
Kansainvälisestä urastaan huolimatta Mouskouri ei koskaan peitellyt kreikkalaisuuttaan. Hänen 1960-70-lukujen albuminsa sisälsivät lähes kaikki kreikkalaisia lauluja. Varsinkin kreikkalaissäveltäjä Manos Hadjidakisin sävelmät saivat tunnettuutta maailmalla Mouskourin levyjen ansiosta. Turn on the sun -albumilla on kolme Hadjidakisin sävellystä, joista kaksi laulaja esittää äidinkielellään The Atheniens -yhtyeen säestämänä.
Nykyään Mouskouri tunnetaan maailmalla parhaiten 1980-luvun hiteistänä Je chante avec toi liberté ja Only love. Itse pääsin katsomaan häntä, kun hänen jäähyväiskiertueensa käväisi Suomessa vuonna 2005. Täysin eläkkeelle Mouskouri ei vielä ole jäänyt, 77-vuotias laulaja suunnittelee parhaillaan kiertuetta Saksassa, missä 50 vuotta sitten julkaistu Weiße Rosen aus Athen oli hänen ensimmäinen suuri hittinsä Kreikan ulkopuolella.

Itselleni tärkeimmät Mouskourin levytykset tulevat kuitenkin 40-vuoden takaa, jolloin kuuntelin näitä levyjä keskittyneesti suuret kuulokkeet korvillani. Mouskourin vanhoja albumeja ei ole julkaistu cd:nä (lukuunottamatta muhkeaa 34 cd:n boksia), mutta sen kappaleet ovat onneksi kuunneltavissa Spotifyssa ja ladattavissa muun muassa iTunesin kautta.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti