tiistai 22. marraskuuta 2011

31. The Beach Boys: Pet Sounds (1966)

Kuuntele koko albumi Spotifyssa
The Beach Boys –yhtyeen johtaja Brian Wilson sai oivalluksen kuultuaan The Beatlesin Rubber Soul –levyn. Hänkin tekisi albumin, joka olisi laatua ensimmäisestä nuotista viimeiseen sointuun ilman täytekappaleita. Tästä visiosta syntyi Pet Sounds, yhtyeen arvostetuin levy, jossa ei enää laulettu surffaamisesta, moottoripyöristä ja kesästä, vaan aiheina olivat elämän totuudet, aikuistuminen, katoava rakkaus ja aihe jonka Brian tunsi hyvin: luomisen tuska jota muut eivät ymmärrä. Eivätkä kaikki Pet Soundsia ymmärtäneetkään. Kotimaassaan Yhdysvalloissa levy menestyi vain keskinkertaisesti. Tästä alkoi sekä Beach Boysin että Brian Wilsonin alamäki.

Minulla ei ole tarkkaa mielikuvaa siitä, milloin olen ensimmäistä kertaa tutustunut The Beach Boysin Pet Sounds –albumiin. Monien muiden lailla pidin yhtyettä falsetissa stemmoja laulavana poikajoukkona, joiden laulujen aiheet koostuivat rantaelämästä, tytöistä ja kaikesta muusta aurinkoisesta. Todennäköisesti löysin levyn Beatles-harrastukseni kautta. Brittiyhtyeen jäsenet arvostivat ja ottivat paljon vaikutteita The Beach Boysin tuotannosta, ja etenkin Paul McCartney piti Pet Soundsia ei vähempää kuin kaikkien aikojen parhaana rock-albumina.

The Beach Boys oli yhden miehen johtama bändi. Brian Wilson teki yhtyeen musiikkia koskevat päätökset, sävelsi ja sovitti kappaleet ja tuotti albumit. Yhtyeen muut jäsenet olivat kuin soittimia, joita nuori nero soitti kuin taitava kapellimestari orkesteriaan. Pet Soundsin äänityksen aikoihin Wilson oli jättäytynyt pois yhtyeen livekiertueilta, ja hän käytti aikansa länsirannikon parhaiden studiomuusikoiden kanssa hioen levyjen instrumentaalitaustat viimeisintäkin yksityiskohtaa myöten. Kun Dennis ja Carl Wilson, Al Jardine, Mike Love ja Bruce Johnston palasivat, he lauloivat vokaaliosuudet valmiisiin instrumentaalipohjiin Brian Wilsonin johdolla.

Jos The Beatles otti vaikutteita The Beach Boysilta, seurasi Brian Wilson myös tarkkaan liverpoolilaisyhtyeen tekemisiä. Vuonna 1965 julkaistu Beatlesin Rubber Soul löi Wilsonin ällikällä. Albumin ei tarvinnutkaan olla hittisinglen ympärille kyhätty epämääräinen kokoelma enemmän tai vähemmän ylimääräisiä täyteraitoja. Wilson innostui, The Beach Boys tekisi levyn, joka Rubber Soulin tapaan olisi koottu ensiluokkaisista sävellyksistä ja hienosta tuotannosta.

Ja hieno tämä albumi onkin. Levyn aloitusraita Wouldn’t it be nice ei ole kovin kaukana vanhasta rantapoikien soundista, ja sanoituskin on lähellä perinteistä rakkauslaulua. Kappaleen sovitus irtonaisesta kitaraintrosta täydelliseen yhteislauluun tekee kappaleesta kuitenkin viittä vaille mestariteoksen. Samaa tyyliä edustaa toinen suosikkikappaleeni I'm waiting for the day, joka osoittaa muun muassa sen, että oboe ja huilu sopivat rock-kappaleeseen siinä missä kitarakin.

Levyn tunnetuin kappale God only knows herätti ristiriitoja 60-luvun Amerikassa, jossa samana vuonna järjestettiin suuria Beatles-levyrovioita John Lennonin mentyä vertailemaan ääneen yhtyeensä ja Jeesuksen suosiota. Kysymys ”saako sanaa Jumala käyttää pop-kappaleessa” kalpeni kuitenkin kappaleen taivaallisen laulusovituksen rinnalla.

Hienoista kappaleista huolimatta, tai ehkä sen vuoksi, The Pet Sounds oli monille liikaa. Etenkin levy-yhtiö Capitol piti uutta musiikkia liian vaikeana yhtyeeltä, joka vain paria vuotta aiemmin oli julkaissut menestyslevyt California Girls ja Surfin USA. Levyn markkinointi jätettiin puolitiehen, ja varsinainen kuolinisku levy-yhtiön taholta oli julkaista Greatest hits –kokoelma kilpailemaan samoista ostajista. Capitol, joka ilolla markkinoi The Beatles –yhtyeen uudenlaisia ja uraauurtavia albumeita ei sallinut samaa kehitystä omalta yhtyeeltään.

Levyn menestys jäi kotimaassaan Yhdysvalloissa korkeintaan kohtalaiseksi. Sen sijaan The Beatlesin kotimaassa Britanniassa Pet Sounds otettiin avosylin vastaan ja The Beach Boys ohitti suosituimman yhtyeen äänestyksessä liverpoolilaispojat, jotka olivat voittaneet suvereenisti äänestyksen kolme vuotta peräkkäin.

Brian Wilsonille Pet Soundsin huono menestys Yhdysvalloissa oli kova isku. Hän ei kuitenkaan heittänyt hanskoja tiskiin, vaan alkoi rakentaa albumia, josta piti tulla Pet Soundiakin parempi, se kaikkien aikojen hienoin rock-levy. SMiLE-projektia ei kuitenkaan koskaan saatu valmiiksi. Tämä takaisku heilautti Wilsonin jo horjuneen mielenterveyden raiteiltaan, mistä toipumiseen meni nuorelta muusikolta yli 20 vuotta. Nuoren ja väärinymmärretyn neron elämä ei ole helppoa, ja tästä kertoo myös Pet Soundsilta löytynyt kappale I just wasn't made for these times.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti